Klaus Raninen

80-vuotias Klaus ratsastustunnilla Eriksnäsissä talvella 2011

Upseeriratsastajien kunniajäsen Klaus on ollut mukana toiminnassa pitkään,  Klaus toimii aktiivisesti seuran rahastonhoitajana, tunninpitäjänä, estekilpailutuomarina sekä kilpailukuuluttajana. Klaus muistelee seuraan liittymisestä, että joskus myöhään 50-luvulla kun hän oli jo Reserviupseeriliiton jäsen ja liiton (tai Hgin piirin) lehdessä toivotettiin Katajanokan kasinolle ratsastuksesta kiinnostuneita upseereita jäseneksi UpsR:iin. Klaus liittyi tuolloin seuraan yhdessä Sipilän kanssa. 

Paras ja kivoin valmentaja on ollut sotilasmestari Brisk, joka opetti jo tallin toimiessa Taivallahdessa. Tyypillinen harjoitus oli maneesissa sarja, joka ratsastettiin ohjat kaulalla ja kädet sivuilla,  ja jos  hevosen selästä tipahti, niin kaljat oli tarjotttava Lehtovaaralla. Paluu Ruskeasuon maneesista Taivallahden tallille tapahtui laukaten siinä nykyään Sibeliuspatsaan painanteessa, joka silloin oli soratie. Kerran siinä Laakson ratsastuskentän kupeessa viisi hevosta luopui ratsastajistaan ja lähti kaupungille. Pollisi sitten kyllä palautti karanneet hevoset tallille.

 

Santahaminassa Klaus kilpaili aika paljon sekä kentällä että maneesissa, suosikkiratsun nimi on unohtunut.  Ikävin sattuma ratsastusuralta on se kun eräs uusi puolalainen hevonen pillastui tykkitiellä ja matkalla pudotti kenkänsä ja lopulta kaatui asfalttitiellä. Klaus heräsi sairaalassa kallonmurtuman ja katkenneen solisluun kanssa. Silloin hänen oli pakko pitää kuukauden tauko, mutta sen jälkeen hän oikeastaan vasta aloitti  estekilpailemisen. Kivoja muistoja ovat Santahaminan perheretket  kesäaikaan ja rekiretket talvella. Taukopaikka oli rannalla, jossa oli makkaranpaistoa ja "Cokista" - erikseen lapsille ja aikuisille. Juomat erotti toisistaan aikuisten pullon kaulassa oleva kumirengas.

Klausin mielestä seuralla on nyt neljä kivaa ratsua. Kauppaa hevosista on viime aikoina tehty menestyksellisesti virolaisen kanssa. Yksi mieleenpainuva hevonen Santahaminan ajoilta oli  Zakos, joka potkaisi pilttuun mennessä, ellei sille ensin antanut leipää, jotta sai sen kääntymään ratsastajaan päin. Klaus muistaa hyvin myös Baronen, jonka K.Erik Stenius osti seuralle. Se myytiin jalkavaivojen takia parille rouvalle, jotka varmaan nukkuivatkin sen kanssa ja pitkään se palveli nk. pitohevosena.

 

Maaliskuu 2011