Reijo Hietamäki

Reijo ja Bohema Santahaminassa

Reijo liittyi Upseeriratsastajiin vuonna 1991 oltuaan sitä ennen toistakymmentä vuotta siviiliseuran jäsen. Sotilasratsastusperinne on aina ollut hänelle tärkeää.

Reijo on ollut hevosten kanssa tekemisissä niin kauan kun muistaa. Kotona oli aina hevosia. Reijon isä palveli sodassa kenttätykistössä ratsurina ja oli jotenkin selvää, että Reijo oppi ratsastamaan jo pikkupoikana. Nykyaikaista ratsastuskoulutusta hän on  hankkinut mm. Husössä toistakymmentä vuotta sekä useilla muilla ratsastuskouluilla Helsingin ympäristössä. Toimihenkilökoulutusta Reijo on saanut mm.Ypäjällä ja erilaisilla kursseilla muualla. Reijo on estetuomari, tyylituomari sekä ratsastusvalmentaja. Hän on suorittanut SRL hopeisen ratsastusmerkin.
 
Kohokohtina hevosuralta Reijo mainitsee erilaiset hevostapahtumat ja kilpailut. Reserviläisten ja kadettien välisissä este-ja kouluratsastuskilpailuissa onnetar suosi Reijoa kymmenkunta kertaa ja Reijo oli palkinnoilla. Hevostapahtumissa Reijo on ollut mukana ympäri Suomen. Virojoella Reijo on ollut ratsastamassa Salpavaelluksella ja evakkovaelluksella. Lisäksi hän on osallistunut kolme kertaa ratsain Miehikkälän korsumäellä salpavaelluksen päätöstilaisuuteen. Lappeenrannassa Reijo on ollut mukana rakuunaparin perinteisellä kaupunkiratsastuksella sekä rakuunapäivillä. Vuonna 2009 hän osallistui Kauhavalla puukkofestivaaleilla sotilaskatrillin ja paraatin johtamiseen, ja samanlaiseen tehtävään Nurmoo päivien rakuunatapahtumassa.
                                                       
Merkittäviä valmentajia Reijolla on isänsä lisäksi Riitta Holopainen, Aki Ylänne ja Viljo Havulehto. Hevosista tärkein on kotona ollut Vihuri- niminen ruuna, jolla hän opetteli salaa esteratsastusta. Vihuri oli liinaharja läsipää, kiltti, tuulennopea ja isokokoinen suomenhevonen, josta piti tulla ravuri, mutta se ”sepitti” pitkässä ravissa. Tällä hetkellä Reijoa kiinnostaa eniten kouluratsastus ja sotilaskatrillit. Seuran kaikki neljä hevosta ovat tällä hetkellä  Reijon mielestä ratsastuskoulun parhaat hevoset.
 

Maaliskuu 2011