Seuran esittely

Hevosten paluu Santahaminaan 2006

 Upseeriratsastajat ry on vuonna 1936 perustettu ratsastusseura, jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli koota yhteen ratsastusta harrastavat upseerit sekä kohottaa heidän keskuudessaan ratsastusharrastusta ja –taitoa. Alkuvuosina jäseniksi kelpuutettiin vain palveluksessa olevat upseerit, reservinupseerit ja ulkomaalaiset upseerit. Myöhemmin näitä vaatimuksia on lievennetty ja näin jäsenyys tuli mahdolliseksi myös aliupseereille sekä siviileille. Nykyään jäsenistössä on niin palveluksessa olevia upseereita kuin eläkkeellä olevia upseereita, reservin upseereita ja aliupseereita sekä siviileitä. Upseeriratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton jäsen.

Upseeriratsastajat toimivat 1950-luvun loppupuolelta lähes neljän vuosikymmen ajan Santahaminassa, jossa myös puolustusvoimilla oli kymmeniä hevosia ja omaa ratsastuskoulutusta. Seuran alkuvuosina ennen Santahaminan vaiheita sen ratsastustoiminta tapahtui puolustusvoimien hevosilla ja sen hallinnoimissa paikoissa kuten Ruskeasuolla, Taivallahdessa sekä Kaartin maneesissa. Vuodesta 1977 alkaen Upseeriratsastajat järjestivät Santis Horse Show –nimisen esteratsastuskilpailun, jossa oli useina vuosina Suomen Mestaruus –tason luokka. Kilpailut jatkuivat seuran järjestäminä vuoteen 1994 asti, jolloin puolustusvoimat luopui hevosistaan ja Maanpuolustuskorkeakoulun talliin tukeutuneet ratsastusseurat muuttivat muualle. Upseeriratsastajat muuttivat Santahaminasta ensin Savijärven tallille, sielä Eriksnäsiin 1995 ja kesällä 2013 Nurmijärvelle.